There's two sides...

[olotila| kenties hieman parempi kuin eilen]
[muzak| Coldplay - X & Y]

Minä en jaksa seurata politiikkaa (ainakaan mitenkään kattavasti) - olen kyllä kärkäs esittämään aihetta sivuavia mielipiteitä (joka em. syistä johtuen on aika tyhmää). Tiedän hyvin mitä asioita kannatan ja mitä en. En ole kuitenkaan koskaan parkkiutunut mielipiteisiini.

Otetaan kyseenalaiseksi esimerkiksi nyt jo media-arvoltaan 'vanhentuneet' presidentinvaalit. En tiedä mitä se kuvastaa (tyhmyyttä, laiskuutta vai epävarmuutta - tai kenties joustavuutta ja kykyä muuttaa mielipiteitään), että vaihdoin kannatustani presidenttiehdokkaasta toiseen vain paria päivää ennen toisen kierroksen äänestystä.

Ensimmäinen kierros oli helppo - äänestin Heidi Hautalaa. Toisen kierroksen alussa kävin keskustelua lähipiirini kanssa ensimmäisen kierroksen tuloksista ja tietysti siihen kuului pakolliset spekuloinnit siitä, kenet haluaisi voittavan ja kenet luulisi Suomen kansan valitsevan. Tarvittiin vain muutama kommentti oikeilta ihmisiltä, joihin luotan ja joiden tiedän seuraavan politiikkaa sellaisella tasolla, että uskon heidän myös pystyvän tekemään järkiperäisiä ratkaisuja. Muutin kannatustani ja ehdokastani. Ehdokkaani piti olla selvä nakki.

No. Olivat syyt sitten mitkä tahansa - en usko, että olin ainoa joka oli kahden vaiheilla. Uskon, että vaalitulos oli aika selvä, jo ennen toista kierrosta. Oli miten oli - valitun presidentin tulisi nyt tiedostaa (- ja myös seuraavan kuuden vuoden ajan), että lähes puolet kansasta oli jo valmis vaihtamaan presidenttiä. En usko, että oma ääneni oli mitenkään 'tärkeä' - mutta silti koin tämän ehdokkaani valitsemisen tärkeäksi asiaksi. En ikinä luopuisi äänioikeudestani - tai jättäisi äänestämättä - miten turhalta se sitten tuntuisikaan.

Jatkan vielä politiikasta (OMG?).

Törmäsin Suomen Sisu -kotisivuille Muhammed pilapiirroksiin littyvän linkin kautta. Suomen Sisu julkaisi kotisivuillaan nämä kohua herättäneet pilapiirrokset, ja tietysti minäkin halusin ne nähdä. En osaa ottaa kantaa koko jupakkaan. Tuntuu, että mitä tahansa sanoisi, se olisi väärin jotain asianomaista tahoa kohtaan. En osaa edes sanoa oliko oikein että kuvat julkaistiin, jotta minunlaiset sensaationhakuiset tavalliset pulliaiset löytävät helpommin niitä pällistelemään.

Katsoin kuvat läpi. En kyennyt tuntemaan empatiaa kumpaakaan osapuolta kohtaan. Minusta on tietysti väärin loukata toista uskontonsa kautta/takia. Mutta uskon myös sananvapauteen. Varsinkin internetissä. Missä raja kulkee? Kenellä on se oikeus päättää? Onko tällaiseen riitaan minkäänlaista mahdollisuutta saada kumpaakin osapuolta tyydyttävä kompromissi?

Joskus ajattelen mielessäni, että olisi helpompaa ajatella asioita naivistisemmin, mustavalkoisemmin tai vaikka ruusunpunaisten lasien läpi. Ja joskus valitsen tehdä niin. Se ei auta ketään - vähiten itseäni, mutta olen jollain tasolla myös pelkuri, enkä uskalla ajatella kaikkia maailman asioita koko ajan. Masennun liian helposti siitä, että yksistään positiivinen elämänkatsomus ei riitä.

Asiat ovat aina enemmän kuin kaksipuolisia.

[päivän kvoutti| Vote for the man who promises least; he'll be the least disappointing. Bernard M. Baruch]