<$BlogRSDUrl$>
Of Swans and Heather
A personal blog of an artsy humanist with a craving for action.

Time to say Goodbye

keskiviikkona, maaliskuuta 29, 2006
[olotila| ristiriitainen, nostalginen]
[muzak| Placebo - Meds]


Take off 12 hours and counting.

Kammoksuttaa. Pelottaa. Raivostuttaa. Väsyttää.

Pakkaan tavaroitani ja mietin minne olen matkalla. Mietin että tämä voisi olla jopa jokin henkinen matkaanlähtö. Siitä on niin kauan kun lähdin viimeksi. Silloin olin lapsi, hyvä kun olin täyttänyt 18. Matkalle lähti vain tyttö ja matkalaukku. Kevyttä menoahan se ei aina ollut, mutta vuodet vierivät ja matkaa taittui yhä enemmän ja yhä kauemmaksi siitä tytöstä joka matkaan oli lähtenyt.

Vuosien varrella minulle on kertynyt muutama matkalaukullinen lisää - sen rinnalla se yksi matkalaukullinen on lähes vitsi. Mukana kannettavaa on kertynyt jäävuorellinen. Myös henkisesti. Mietin miten jaksan kantaa kaikkea tätä taakkaa, kaikkia näitä laukkuja. Olen neuvoton ja tuntuu kuin asiat ovat liian kesken että voisin mitään pakata, tuntuu kuin lähden karkuun kaikkia velvoitteita, kaikkia tapahtumia ja asioita. Mutta tämä on pakollista.

Tyypilliseen tapaa minun oli pakko tehdä lista kaikesta mitä mukaan tarvitsen. Lista on jo täynnä rukseja ja eteisessä makaa kassi toisensa perässä. Auto on parkissa oven edessä. Suurin huolenaiheeni on se, mitä minä tällä kertaa unohdan. Klassisesti minähän olen unohtanut varmaan kaikkea mahdollista ainakin kerran. Passikin jäi kotiin joskus muinoin. Onneksi sain lentokentältä väliaikaisen tilalle.

Mitä pitäisi tehdä siinä vaiheessa kun haluaa jättää jotain tavaraa? Tehdä lista siitä mitä ei halua ottaa mukaan? Ehkä minua masentaa tämä koko prosessi liikaa, ehkä minä olen liian väsynyt tai jopa surullinen, mutta kuitenkin minulla on niin tyhjä olo. En olisi vielä valmis lähtemään. Liian monta asiaa on tekemättä, liian monia asioita keskustelematta. Näinkö se vaan aika lentää ja heittää minut jonnekin pois?

Tämä on hyödytöntä. On mentävä pakkaamaan. Myös henkisesti.

[päivän kvoutti| Before our innocence was lost, You were always one of those. Blessed with lucky sevens, And the voice that made me cry. Placebo; Song to say goodbye]
29.3.06 :: ::
2 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home

saraswan :: permalink
tag