Back to school
maanantaina, kesäkuuta 12, 2006
[olotila| toiveikas][muzak| Äh, ei. Kone surraa tasaiseen tahtiin koska siinä on kylki auki.]
Kyllä. Minä huvitan itseäni menemällä takaisin kouluun kesäksi. No ei nyt sentään koko kesäksi, ainoastaan kesäkuuksi. En voinut jättää väliin freskojen rekonstruktioiden suunnittelua, joita nyt siis touhuan koululla sekä tietokoneella, että ihan käsipelillä pigmenttikokeiden muodossa. Freskotekniikat käytännössä ovat minulle aika uusi elämys, mitä nyt yliopistossa tuli opiskeltua teoriaa aika lailla ja tietysti siihen kuului pompeijin kaikki eri tyylisuunnat - tämän projektin kohteet sijaitsevat myös siellä.
Työharjoittelupaikka ensi vuodeksi on nyt lautasella. Yritän kovasti saada sen selvitetyksi ennen kuin kaikki tahot menevät lomailemaan koska syksyllä kaikki päättävät henkilöt ympäri Euroopan museoiden ovat taas niin kiireisiä ja masentuneita kun loma on ohi. Tarkoitus on lähteä kunnon ekskursiolle, eli kolme kuukautta pakollinen aika ja sitten kaksi kuukautta siihen päälle TOIVOTTAVASTI palkallista orjatyötä samassa paikassa.
Eilen Euroopan voittaja näyttelyssä (en voinut pysyä poissa, oli pakko mennä turinoimaan...ja siellä oli 30 kingcallea, jestas!) keräsin tietysti kaikkia mahdollisia infoja ensi kevään ja kesän suurista näyttelyistä mantereella. Mieleni tekee kovasti ajatella pikkujuttuja tässä suurien juttujen ohella ihan selvästi... olisihan se kivaa viedä koiria (vaikka eivät nyt mitään ylivoimaisia näyttelyvalioita olekaan) katsastamaan näyttelyitä ulkomaillakin.
Varsinainen 'kesätyöni' alkaa sitten kun sen aloitan... luultavasti heinäkuussa. Palkasta ja muista käytännön järjestelyistä pitää vielä keskustella. Mutta todennäköisesti minua odottaa varastossa noin 500-600 työtä (maalauksia, veistoksia ja sen sellaisia nykytaiteen ihmeitä), joista puolesta ei ole valmiiksi luetteloitua infoa. Harmittaa että työ (dokumentointi, vauriokartoitus) pitää nyt suorittaa yksin, koska se on varsinkin suurempien maalausten kohdalla hankalaa. Täytyy sitten pyytää avustajia aina paikalle kun haluan siirrellä enemmän.
Nyt on pakko pitää pieni lepotauko. Niskani on taas uskomattoman jumissa. Ihana sää ulkona. Ehkä lähden kohta sinne kouluunkin... olisi jo nälkä ja koulussa saa halpaa (ja silloin tällöin syötäväksi kelpaavaa) ruokaa. Olisiko aika jo alistua julkisilla kulkuneuvoilla matkustamiseen...?
[päivän kvoutti| You will recognize your own path when you come upon it, because you will suddenly have all the energy and imagination you will ever need. Jerry Gillies]












